maanantai 26. elokuuta 2013

Voihan vastasyntynyttä

Pikkuneitimme, tänään 10 pv esittelee äidin aikaansaannoksia, ajalta jolloin sukupuolesta ei vielä ollut selvyyttä. Molemmat bodyt uudehkon Ottobren kaavalla, muistaisin että 3/2013. Tykästyin tähän kietaisukaula-aukkoon, nämähän eivät ole tuosta sivulta aukeavaa mallia.

Kauhian vaikeaa oli keksiä applikoitavaa, mikä väreiltään ja kuvaltaan menisi niin tytölle kuin pojalle. Päädyin sitten sammakkoon, kun mallikuvakin oli valmiiksi tulostettuna, taitaa olla toiseksi nuorimmaisen housuissa samainen sammakko.


 En muista miten päin ne raidat leventää tai hoikistaa, mutta ei tämä vaakaraita ainakaan meidän neidille ole edukseen, eikä ole lihonnutkaan sitten toisten kuvien, sillä tämän olen ottanut melkein viikko sitten ja muut kuvat tänään.

Bodykuvissa olevat housut olen muuten tehnyt jo jollekin vanhemmista lapsista, ovat yksinkertaisesta virolaisesta hahtuvasta. Unelmaohuet ja kuitenkin vaippahousuina toimivat, mutta ei näistä mitään jää jäljelle tämän käyttäjän jälkeen. Kerran jo paikkasin pari reikää ja uusia löytyy.


Alkuvuodesta tein lahjaksi Baby sophisticate villatakin ja tiesin jo silloin oman vauvan "tarvitsevan" samanlaisen. Tämän olen kutonut virolaisesta hahtuvasta kaksi säikeisenä. Lanka ei vastannut ohjeen lankaa, vaan tein isomman koon 3-6 kk, vitosen puikoilla ja lopputulos on käyttökelpoinen tällaisella 52 senttisellä, mutta mennee vielä muutaman kuukauden. Fiksumpi olisi varmaan älynnyt jättää hiukan pois hihojen pituudesta, mutta sopiihan noita kääntää. Ravelryohje ja suomennettu Äidin lintu-blogissa.

4 kommenttia:

Neiti R kirjoitti...

Ihania vaatteita ja ihana neiti! Onnea! <3

katjainkeri kirjoitti...

Hurjasti onnea! Söpöjä vaatteita ihanalla pienillä!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana, suloinen ja syötävä mussukka <3 :) ja hienoja vaatteita...tuo villatakki varsinkin on hurjan hieno.

Krista kirjoitti...

Onnea! Ihana varsinkin tuo neuletakki. Itsellä neulontajumi, lankoja olis vaikka muille jakaa mutta ispiraatio täysin hukassa. Osaankohan edes enää?