perjantai 5. heinäkuuta 2013

Neitosen tamineita

Ihastuin kesän Ottobressa (3/13) kovin moneen vaatteeseen, tämä nappimekko oli yksi niistä. Pitkään aikaan en tuota tehnyt, kun jotenkin olin katsonut, että nappilistaosuus loppuu tuohon yksiväriseen helmaan, enkä alkanut kaavaa sitten muokkaamaan. Ties monennettako kertaa lehteä selatessani tajusin vain nappien loppuvan, nappilistan kuitenkin jatkuvan. Taisi yksi syy olla sekin, ettei neiti tarvitse vaatteen vaatetta...


Juu kuvattiin sateella. Kiva oli kaava, pitäisi toistekkin tehdä ja silloin muistaa lisätä pituutta vielä reippaammin. Kukkakangas Virosta joskus kauan sitten, yksivärinen trikoo mieheni ostamaa!! Nappien tilalla vaaleanvihreät kam-nepit.


Porin Kontti (SPR:N kierrätystavaratalo) on yksi vakkari "käsityöliikkeitäni". Usein tulee tehtyä hukkareissuja, mutta toisinaan onnistaa. Viime kerralla ostin kuudella eurolla muovipussillisen kankaita. Tätä sini-valkoraidallista trikoomaista puuvillakangastakin oli kolmisen metriä. Lisäksi ostin monta metriä vaaleita collegeja, hieman resoria ja trikoita joista jo olen yöpaidat pojille tehnyt (ehkä tännekin joskus päätyvät).


Halusin ehdottomasti siitä raglanmekon, jotta voin noita raitoja kohdistella. Kivaa kaavaa en löytänyt, joten yhdistelin ja piirtelin pitsiliinamekon kaavan mallisen, mutta leveillä raglanhihoilla.


Tämän kesän ottobresta tämä tilkkuhupparikin, kankaiden koon mukaan muokattuna. Tähän oli hieno visio punavalkoisista kankaista, raitaa, palloa ja yksiväristä. Kankaat plokattuani neiti totesi: en tykkää ja valitsi uudet kankaat tilalle. Ihan ei lopputulos ole harmooninen ja omaa silmää miellytä, mutta sainpahan läjän tilkkuja käytettyä ja tyttö mieleisensä hupparin.

2 kommenttia:

JaNiKa kirjoitti...

Asustelet ilmeisesti Porin seudulla, hauska törmätä oman alueen asukeihin näin blogimaailmassa :)!

Tervetuloa tutustumaan myös minun blogiini ja tervetuloa kangasostoksille nettikauppaani www.nappinja.fi. Porin alueelle on ilmainen toimitus ;).

paaltsi kirjoitti...

Kekseliäitä ompeluksia taas!

ps blogissani on haaste sinulle. :) http://tinttamarintta.blogspot.fi/