tiistai 7. toukokuuta 2013

Kierrätystä: Farkkubermudat ja puuvillahousuja

Pari postausta sitten kerroin niistä kolmesta muovipussillisesta farkkutilkkuja. Tässä toinen ompelus niistä. Bermudat esikoisen kokoa. Meille nämä ei taida jäädä, kun hänelle tein jo aikaisemmin omat. 


Aika hauskat tuli, tikkaukset tein punaisella, kuvassa ne ei kyllä oikein näy. Farkkujen takataskuja käytin edessa reisitaskuina ja takana takataskuina.


Kaava on oma, paljolti farkkupalojenkin mukaan muokkaantunut.


Ihan on aidot kierrätysfarkkushortsit, pääsi nimittäin tuollainen pikkuriikkinen maalitahdakin tuohon oikealle taakse. Seuraavassa vielä "tyylikäs" kuva paita housuissa, mutta tuossa näkyy tuo resori.

.

 Tyttökin sai kesäksi uusia kaaduttavia polvia. Näissäkin oma kaava, pitkään hyväksi muokkailtu. Raitaiset ovat erään Porilaisen maahantuojan poistomyymälän pöytäliinasta, noita olen kolmessa värissä ostanut, isot liinat maksavat 3e, ei paha metrihinta ja pesujakin kestää. Keskimmäiset jonkin kirppiskangaspussin vauvalakanasta ja alimmat samanlaisen pussin uudesta kankaasta. Ovat siis käytännössä ilmaisia ja nopeita ommeltavia, mutta harmittaa ne rikkinäiset tai vihreät polvet silti, niitä kun ei voi välttää.


Täytyy vielä mainostaa, että keskimmäisissä ja ylimmissä hyödynsin nuo valmiit taitteet, joihin pujotin kuminauhat.

3 kommenttia:

Mieli kirjoitti...

Kivoja housuja, kierrätysompeluksista tulee aina niin hyvä mieli! :)

Mun Tekemä kirjoitti...

Hauskat kierrätyshousut!

Hatatuu kirjoitti...

Kiitti kiitti!