lauantai 18. syyskuuta 2010

Liskopöksyt

Poika tarvitsi housuja, tai ainakin hyllylle mahtuu vielä.. Lehtiä selailtua päädyin tähän Ottobren 4/10 malliin. Housuihin tuli käsittämättömät yhdeksän erilaista kappaletta, ja yhtä lukuunottamatta kaikkia kaksi kappaletta. Housuthan voi tehdä myös kahdesta samanlaisesta kappaleesta ja usein myös kaksista erilaisista.

No tällä kertaa jaksoin väkertää ja tein sitten vielä liskonkin toiseen sivuun. Meillähän on neljä liskoa, hieman saman värisiä, joskaan eivät yksivärisiä. Lisko on jostain vanhasta velour-oloasun takista. Musta college Triteksiltä ja harmaa college kait Virosta. Korvasin harmaalla myös resorin, mikä ei pelkästään ollut fiksua, jouduin sitten leikkaamaan vyötärön ja jalansuut uusiksi, kun tämä paksu kangas ei juurikaan venynyt.



Harmittaa kun ei tule käytettyä ompelukoneen koristeompeleita juuri lainkaan, nyt ohje oikein käski takataskuihin laittamaan, joten tässä. Tein pojalle malliksi viittä ommelta, josta itse sai valita, ja tämän mielestäni niistä rumimman hän sitten valitsi.

Ei kommentteja: